Tervetuloa kotisivuilleni!

Olin alle kouluikäinen, kun perheeseeni hankittiin ensimmäinen koira, Nalle. Nalle oli sekarotuinen "pystykorvajohdannainen". Seuraava koira olikin sitten jo oikea rotukoira, karkeakarvainen kettuterrieri, jonka opettelin itse trimmaamaan ja jo 10 vuotiaana trimmasin muidenkin koiria. Kettiksen jälkeen hankittiin samojedinkoira, ja niiden parissa vierähtikin monta vuotta. Koiranäyttelyihin tutustuin jo kettuterrierin kanssa.

V.1983 hankin itse ensimmäisen saksanpaimenkoiran, näyttelylinjaisen nartun, josta alkoi pitkä ja ahkera saksanpaimenkoiraharrastus.

Minulla on ollut 4 näyttelylinjaista saksanpaimenkoiraa ja 3 käyttö/sekalinjaista paimenta. Käyttöharrastuksen myötä olen osallistunut ahkerasti Saksanpaimenkoiraliiton järjestämiin tottelevaisuus - jälki - ja suojeluseminaareihin. Yksi vuosikymmen vierähti myös alaosastoaktiivina, alaosaston puheenjohtajana. Saksanpaimenkoiraliitto on arvostanut tekemääni työtä saksanpaimenkoirien parissa ja myöntänyt minulle hopeisen ansiomerkin.

Saksanpaimenkoirien kanssa harrastin erikoisnäyttelyitä, metsäjälkeä, peltojälkeä, hakua ja suojelua.

V. 2001 sain ensimmäisen kleinspitzini, harmaan, upean nartun C.I.B&NORDIC&FI&SE&NO CH Bounty von der Frenzels Spitzbuben, Esa Ruotsalaisen (kennel Tirhan) saksasta tuoma, ja minulle sijoittama koira. Olen opiskellut ja harrastanut rotua n.10 vuotta ennen ensimmäistä pentuetta. Olen käynyt SKL:n kasvattajan perus- ja jatkokurssin ja v. 2005 anoin kennelnimeä GRAUBUBE (Harmaa Veijari) Jatko-opintoina olen suorittanut hyväksytysti myös SuKoKan (Suomen Koirankasvattajat ry:n) järjestämän kasvattaja-akatemian, joka alkoi elokuussa v.2010 ja päättyi kesäkuussa v. 2011.

Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen ja minulla on myös kehäsihteerioikeudet.

“Kasvattajan tehtävä on säilyttää rotu, ei muuttaa sitä!”
-Maiju


Koirat
  • Kleinspitzit
  • Jalostus
    Yhteystiedot
    an image
    Maiju Savolainen
    Ruotsintie 47, 94700 Kemi
    Email: savolainen.maiju@gmail.com

    Phone: (+35850) 436 13 35